Pikavippien perintäkuluja halutaan rajoittaa

Hallitus on esittänyt, että pikavippien perintäkuluille asetettaisiin nykyistä mallia tiukemmat rajoitukset. Pikavipeistä aiheutuvat perintäkulut saisivat uuden ehdotuksen toteutuessa olla maksimissaan 160 euroa, kun nykyään perintäkuluja voi tulla enimmillään 220 euroa. Pikavippien perintäkuluista on käyty aiemminkin keskustelua paitsi mediassa, niin myös netin erinäisillä keskustelupalstoilla. Pikavippien korkeista perintäkuluista puhuttaessa jostain syystä usein syytetään itse pikalainapalveluita, vaikka todellisuudessa lainantarjoajilla ei ole mitään tekemistä perintäkulujen kanssa. Ihan yhtälailla perintäkuluja tulee myös esimerkiksi maksamattomasta puhelin- tai sähkölaskusta. Pikavippejä on koko niiden olemassaolon ajan syyllistetty mitä ihmeellisimmistä asioista. Pikalainapalveluista puhutaan monesti hädänalaisten ihmisten hyväksikäyttäjinä, vaikka todellisuudessa ketään ei pakoteta hakemaan lainaa netistä. Jokainen aikuinen ihminen ainakin toivottavasti osaa itsekin miettiä, onko pikalaina hyvä ratkaisu tämänhetkisessä tilanteessa, ja että voiko lainaa maksaa takaisin sen eräpäivänä. Jos ongelmia takaisinmaksun kanssa tulee, ovat useat vippipalvelut sen suhteen hyvinkin joustavia, ja esimerkiksi lainojen eräpäiviä on mahdollista muuttaa. Keskustelufoorumeita lukiessa voikin todeta, että todellisuudessa monet ihmiset itse käyttävät vippipalveluita räikeästi hyväkseen hakemalla lainaa ilman vakuuksia ilman minkäänlaisia aikomuksia maksaa lainaansa takaisin. Suurimmat mahdolliset, eli 220 euron suuruiset perintäkulut voi joutua maksamaan ainoastaan silloin, jos lainattu summa on ollut yli 250 euroa. 250 euron lainoissa ja tätä pienemmissä lainasummissa suurimmat lain sallimat perintäkulut voivat olla enintään 190 euroa. Uuden esityksen mukaan enintään 100 euron lainan suurimmat mahdolliset perintäkulut olisivat 60 euroa ja korkeintaan 1000 euron lainan perinnän kulukatto asetettaisiin 90 euroon. Monesta vippipalvelusta ei voi hakea lainkaan enempää kuin lainaa 1000 euroa, joten 90 euron perinnän enimmäiskulut koskisivat suurinta osaa tapauksista. Nämä rajoitukset koskisivat toki myös monia hieman suurempia kulutusluottoja tarjoavia palveluita.