Pikalainapalvelut tarjoavat heti lainaa netistä luotettavasti, mutta ennen kaikkea todella edullisesti. 200€ vippi on yleisin Suomessa otettu pienlaina. Pikalainat ovat selkeästi kaikkein paras vaihtoehto pientä ja lyhytaikaista lainaa tarvitsevalle ihmiselle, sillä pankit tarjoavat suuria ja kalliita kulutusluottoja, luottokortteja ja tililuottoja, joita saadakseen voit joutua muuttamaan asiakkuutesi kokonaan pankkiin, josta lainaa haet. Lisäksi pankkien lainat tulevat todella pitkillä maksuajoilla, mutta jos tarvitset lainaa vain viikoksi pariksi, miksi ihmeessä hakisit lainan esimerkiksi vuoden maksuajalla ja maksaisit näin turhaan lisää korkoa? Pankkien lainat ovat myös piilokuluja pullollaan, joita tulee mm. avausmaksuna ja kuukausittaisena tilinhoitomaksuna. Pikalainapalvelut antavat lainansa aina ilman piilokuluja lukuun ottamatta joitakin palveluita, joissa lainojen hakemisesta voi tulla muutamien eurojen kulut. Useissa palveluissa on kuitenkin käytössä myös ilmainen lainahakemus, joten niiltäkin voit välttyä, kun valitset oikean palvelun. Hyvän vippipalvelun löytäminen ei ole niin vaikeaa, kuin voisi kuvitella. Homma voi tuntua vaikealta siksi, että vippipalveluita on tällä hetkellä yli 150 erilaista, ja niitä tulee koko ajan lisää kuin sieniä sateella. Kaikkia ei kannata alkaa selaamaan läpi, vaan parhaat vipit kannattaa katsoa vippivertailu sivustolta. Hyvä vippivertailu on esimerkiksi pikalainaa.co, jossa on erittäin kattavasti esitelty luotettavimmat ja edullisimmat vippipalvelut. Voit vertailla lainoja esimerkiksi lainasummien, takaisinmaksuaikojen, ikärajojen, tai vaikkapa todellisten vuosikorkojen perusteella. Koska vertailusivustot ovat täysin puolueettomia, on niillä aina ilmoitettu selkeästi kaikki lainoista aiheutuvat kulut, kuten esimerkiksi hakemuskulut.